keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Joulu lähestyy!

"Joulu on jo ovella." sanotaan laulussakin. Tämän vuotinen joulu onkin hieman erilainen, muutamasta eri syystä:
Ensiksi olemme muuttaneet omaan kotiin ja joulusiivoukset tulivat sopivasti muuton yhteydessä tehdyiksi. Kovasti en ole joulua laittanut, koska emme nyt vietäkään joulua uudessa kodissa vaan vierailemme sukulaisten luona.
Toisena on joulu ilman tytärtämme. Hän nauttii joulusta Thaimaan lämmössä isovanhempiensa kanssa.
Ja kolmantena oman mummuni siirtyminen enkelten huomaan ja hautajaiset ovat 23.12. Hän pääsi vihdoin Taivaan kotiin lepäämään ja vaikka onkin hieman haikea olo, hyvästien jättäminen ei tunnu ylivoimaiselta.

Käsityörintamalla on ollut hiljaisempaa. Muutto on vienyt kaiken ylimääräisen ajan. Nyt olisi aikaa ja yksi lahjaksi lupaamani työ onkin nostettu sohvalle esille. :) Palaan nyt sen kimppuun ja toivon, että saan sen tämän viikon aikana valmiiksi.